"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)
Isän kanssa moottoripyöräilyn luulisi olevan ihanaa, lapsuuden huippuhetkiä. Kasurissa, Pakistanissa, kuvaamani isä ja poika ovat kaukana toisistaan, huonolla tuulella, omissa ajatuksissaan. Näky on siinäkin mielessä poikkeuksellinen, että pakistanilaiset ovat todella lapsirakkaita ja jaksavat heitä kanneksia ja leperrellä heille.
Valokuvatorstain haaste 115 on katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008).
Valokuvatorstai jäi kesätauolle juuri sen löydettyäni. Sovimme ystäväni Heidi R:n kanssa, että teemme vanhoja haasteita epävirallisesti kesätauon aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat kivoja ja oikein tervetulleita!